Varaudu aurinkoenergialla

Varaudu aurinkoenergialla – ainakin 5 vinkkiä kotiin ja digitöihin

Sähkökatkoihin varautuminen digityössä ja työskentely vaikkapa sähköttömällä mökillä ovat aiheita, joista minulta kysellään usein. Varautumisesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon tällaisena maailman aikana, mutta totean, että sähkökatkoihin varautuminen on viisasta ihan aina. Varaudu aurinkoenergialla – mutta miten se onnistuu?

Tässä artikkelissa käyn läpi helppoja tapoja varautua sähkökatkoihin oman työskentelyn kannalta sekä tapoja hankkia aurinkoenergiaa pienemmässä mittakaavassa. Valjasta siis myös aurinkoenergia hyötykäyttöön myös kotona ja mökillä!

Varavirtalähde taskuun

Kun kaikki lapseni vielä asuivat kotona, pyöritin varsin isoakin varavirtalähdepatteristoa. Kun teini touhuaa menoissaan ja vaikkapa Snapchatissa pitkän päivän, saattaa kännykän akku tyhjentyä jo alkuillasta. Olen pitänyt turvallisena sitä, että lapsilla on repussa tai taskussa tarvittaessa lisää virtaa, jotta kotiin voi soittaa, jos vaikkapa pyörän kumi puhkeaa iltalenkillä. 

Pidemmillä junamatkoilla huono kuuluvuus syö akkua keskimääräistä enemmän eikä pistorasiaa aina ole vapaana ihan vierellä. Hyvä varavirtalähde pelastaa silloinkin.

Näitä “vara-akkuja” meillä on useita eri kokoisia, kevyempiä ja järeämpiä. Jos päivä on pitkä, varaan itsekin käsilaukkuun varavirtalähteen. Ja yritän muistutella lapsia siitä, että tyhjä akku laitetaan lataukseen ja otetaan täysi tilalle. Tässä jutussa käytän näistä nimitystä varavirtalähde tai akku. 

Varavirtalähde myös mökille

Viime talvena vietin mökillä parikin viikonloppua niin, että luvassa oli kova lumimyräkkä ja mahdollisiin – suorastaan todennäköisiin – sähkökatkoihin piti varautua. Latasin mukana olleet varavirtalähteet, läppärit, mobiilireitittimet, tabletit ja muut laitteet täyteen ajoissa. Mitään ei tapahtunut, mutta jos sähköt olisivat menneet, olisin voinut jatkaa työntekoa mainiosti vähän pidempäänkin. Tai ainakin tarkistaa sääennusteet puhelimella ilman huolta akun tyhjenemisestä.

Voit myös hankkia etenkin retkeilyyn sopivan roiskeveden kestävän vara-akun. Sen liitännät on suojattu ja se on yleensä myös rakenteeltaan kestävämpi. Perusvaravirtalähde on kuitenkin tarkoitettu ihan vain siistiin sisäkäyttöön.

Jos tämä aihe ei ole sinulle tuttu, lue tästä artikkelista muutama vinkki sekä pitkän linjan aurinkoenergiayrittäjän haastattelu jutun lopusta

Mitä pitää ottaa huomioon, kun valitaan varavirtalähdettä?

Kapasiteetti ja paino

Mitä enemmän on akussa kapasiteettia, sitä painavampi varavirtalähde on. Pienimmät varavirtalähteet ovat kapasiteetiltaan alle 5.000 mAh (= milliampeeritunti). Ne mahtuvat helposti taskuun ja niistä voit yleensä ladata puhelimen vähintään kerran.

10.000 mAh kokoinen varavirtalähde ei vielä ole kovin kookas tai painava, mutta siinä on useinkin jo kaksi USB-porttia lataamiseen ja vähän riippuen laitteesi koosta se voi ladata puhelimen mainiosti useammankin kerran. Jos USB-portteja on useita, voit ladata useampaa laitetta samanaikaisesti.

Omat järeimmät varavirtalähteeni ovat 20.000 ja 30.000 milliampeeritunnin kapasiteetilla ja ne jo painavat sen verran, että ihan iltalaukkuun en niitä laittaisi, mutta mökille tai vaikka viikonloppumatkalle pakkaan sellaisen mukaan.

Varavirtalähteen liitännät

Järeämmällä varavirtalähteellä lataa kännykän useaan kertaan tai vaikka tabletin ja puhelimen samaan aikaan. Varavirtalähteissä on yleensä USB-A -liitäntä ja uudemmissa myös USB-C. 

Tässä alla olevassa kuvassa on Cloudberryn vara-akku, kapasiteetiltaan 20.000 mAh. Siitä löytyy kaksi USB-A -liitäntää sekä myös USB-C -liitäntä. Oikeassa laidassa olevasta miciro-USB -liitännästä voin ladata akun täyteen vaikka kännykän laturilla.

Varaudu aurinkoenergialla - varavirtalähteen liitännät
Kuvassa varavirtalähteen litääntöjä. Keskellä USB-A -liitännät, joilla voit ladata laitteitasi.

Lataaminen ja latauksen tarkistaminen

Varavirtalähteitä ladataan yleensä micro-USB -liittimellä varustetulla laturilla. Johto tulee usein akun mukana, seinäpistoke sinulta tulee löytyä itseltäsi. Kännykän laturi sopii tähän hommaan mainiosti, jos lataat puhelintasikin micro-USB -laturilla. Useimmissa varavirtalähteissä on merkkivalot osoittamassa akun varausastetta. 

Älä jätä varavirtalähdettä yksin latautumaan!

Olen ollut tiukkana siinä, että jos lataan varavirtalähdettä, en jätä sitä yksin kotiin latautumaan enkä jätä sitä myöskään yöksi laturiin kiinni. Sama koskee tietysti kaikkia ladattavia laitteita eikä puhelintakaan neuvota jätettäväksi laturiin yöksi.

Lentokoneessa varavirtalähteen paikka on käsimatkatavaroissa. Kaikkiin ladattaviin laitteisiin liittyy omat pienet riskinsä, joten fiksu kannattaa olla. 

Mistä ostan varavirtalähteen ja mitä pitää ottaa huomioon?

Varavirtalähteitä myydään jo melkein joka marketissa. Olen monet ostanut lähi-Motonetistä, jossa on mielestäni hyvä valikoima edullisempia laitteita. Ostohetkellä varmista laitteen

  • kapasiteetti (mAh)
  • liitäntöjen määrä
  • paino
  • roiskeveden kestävyys

jotta varmasti löydät omiin tarpeisiisi sopivan vara-akun.

Aurinkokennolla varustettu varavirtalähde – varaudu aurinkoenergialla!

Ihana idea, täytyy myöntää! Itsekin olen hankkinut tällaisia vara-akkuja, joissa on oma pieni aurinkokenno. Itse asiassa minulla on niitä parikin kappaletta. Tuntuu hyvältä idealta ripustaa varavirtalähde vaikka retkipäiväksi reppuun ja illalla sitten teltassa käyttää puhelinta pelkällä auringosta saadulla energialla. Jos siis sattuisin telttailemaan.

Valitettavasti jouduin pudottamaan sinut maan pinnalle näistä aurinkoisista ajatuksista. Aurinkokennon tuottama sähkö on ihan suoraan verrannollinen aurinkokennon kokoon. Kämmenen kokoinen aurinkokenno voi todella aurinkoisena päivänä ladata varavirtalähdettä sen verran, että saat tyhjään puhelimeesi sen verran latausta, että voit kiireisimmät asiat hoitaa, mutta et välttämättä saa puhelinta ladattua edes puoliväliin vaikka akkusi olisi ollut pitkän suomalaisen aurinkoisen kesäpäivän esteettömän auringon alla terassilla. 

Pilvinen päivä tai auringon paistaminen huonossa kulmassa huonontaa tulosta saman tien oikein reilusti. Olen testannut näitä useana vuotena kotiterassilla, johon aurinko paistaa esteettä pitkän päivän. Olen käynyt vaihtamassa paneelin suuntaa auringon siirtyessä ja pyrkinyt ottamaan kaikki säteet irti, ja pettynyt joka kerran. Niin, ja ikkunan läpi nämä eivät ihmeemmin lataa vaikka miten kirkasta olisi.

Älä ymmärrä väärin, aurinkokenno on varavirtalähteessä hyvä varmuustekijä vaikka erämaahan, mutta vaikka meillä riittää aurinkoa kesäaikaan lähes kellon ympäri, tuskin pystyt pelkällä varavirtalähteen pienellä kennolla pysymään aurinko-omavaraisena. Vaikka ajatus onkin ihana! 

Paras hyöty näistä aurinkokennollisista varavirtalähteistä on melkeinpä se, että ne ovat poikkeuksetta järeämpiä. Ne kestävät roiskevettä ja sadetta, ne voi ripustaa reppuun ja ne kestävät pieniä kolhuja. Toisaalta, sadesäällä ne eivät sitten kyllä lataa. Ja jos ladattavassa akussa näkyy ulkoisia vaurioita, lopeta sen käyttö!

Siirrettävä ja kompakti erillinen aurinkopaneeli omien laitteiden lataamiseen helpottaa aurinkoenergialla varautumista

Minulla on ollut suunnitelmana olla omavarainen kännykän ja tabletin käyttämän sähkön suhteen ainakin valoisaan vuodenaikaan. Se ei ole aivan niin yksinkertaista kuin etukäteen ajattelin, mutta olen matkalla siihen. Joka tapauksessa olen jo vuosikaudet ollut valmis sähkökatkoihin ja varautunut. 

Jos äsken en kannustanut hankkimaan aurinkopaneelilla varustettua varavirtalähdettä, niin olen kuitenkin löytänyt pari lupaavaa vaihtoehtoa niille ilman että asia pahemmin hankaloituisi.

Voit nimittäin hankkia vähän isomman kannettavan tai siirrettävän aurinkopaneelin, jonka voit liittää lataamaan varavirtalähdettä tai useampaakin kerralla. Tai voit liittää kannettavan aurinkopaneelin vielä järeämpään akkuun, vaikkapa ns. vapaa-ajan akkuun (12V) ja ladata sillä sitten muitakin laitteita.

Näiden kannettavien ja siirrettävien (näissä on vähän eroa) aurinkopaneelien isompi nimellisteho alkaa jo näkyä aurinkoisen päivän päätteeksi varavirtalähteessä näkyvässä varauksessa. Jos lähdet näitä pohtimaan, tutki siis aurinkopaneelin nimellistehoa

Tässä kuvassa näet osan omasta kokoelmastani, jota olen vuosien varrella testannut.

Varaudu aurinkoenergialla - nurmikolla aurinkokennoja ja vara-akkku
Tainan aurinkokennoja kotipihalla

Vasemmassa alakulmassa on varavirtalähde, jossa on hyvin pieni aurinkopaneeli. Todella pieni. Kun tämä akku on auringossa 9 tuntia, sen varausastetta osoittavista palluroista vasta ensimmäinen on täynnä. Aurinkopaneelin nimellisteho on yhden watin luokkaa.

Oikeassa alakulmassa taas on varavirtalähde, jossa on levitettävä aurinkopaneeli. Tämä aurinkopaneeli on jo hiukan isompi, nimellisteholtaan 4,5 wattia. Varavirtalähteenä tämä on myös oikein kätevä mutta ei aivan ohut juuri tuon aurinkopaneelin takia.

Takana levitettynä on kevyt ja kokoontaitettava aurinkopaneeli, jonka nimellisteho on jo 21 wattia. Sillä voidaan ladata erillistä varavirtälähdettä niin, että sillä on jo vaikutusta. Itse asiassa sillä voi ladata kahtakin laitetta tai akkua samaan aikaan.

Näistä kaksi jälkimmäistä olen hankkinut Biltemasta ja ensimmäinen on merkiltään Xtorm. Huomaatko jo tässä, miten näiden kuvassa olevien aurinkopaneelien koko ja nimellisteho kulkevat ihan käsi kädessä yhdestä watista 21 wattiin. 

Mitä sanoo ammattilainen? Näin hyödynnät aurinkoenergiaa 

Pääsin haastattelemaan Saaristotekniikan toimitusjohtaja Niklas Rönnholmia. Hänen verkkokaupassaan on myynnissä huima valikoima eri kokoisia aurinkokennoja, tuulivoimaloita, aurinkolämmittimiä ja muita tuotteita vaikkapa sähköttömällä mökille. Saaristotekniikka on Suomen suurin tuulivoimalakauppa ja se toimii Porvoosta käsin. 

Saaristotekniikan taustalla oleva yritys on perustettu vuonna 2011 ja vuodesta 2013 on valikoimaan kuulunut aurinko- ja tuulienergiatuotteita. Olen vuosikaudet käynyt ihastelemassa Niklaksen yrityksen tuotteita ja haaveillut omasta aurinkosähköjärjestelmästä ja nyt saan kertoa teille hänen ajatuksistaan. 

Kysymys 1: Miten suomalaiset ovat innostuneet aurinko- ja tuulivoimasta?

Todella isosti! Auringon energiaa otetaan talteen kodeissa ja mökeillä koko ajan kasvavassa määrin. Ja tuulivoiman hyödyntäminen kiinnostaa tasaisesti kasvaen. Sähköttömiä mökkejä lämmitetään auringon lämmöllä. Aihe kiinnostaa nyt todella paljon! Aurinko- ja tuulienergia ovat täysin ilmaista energiaa, vain alkuinvestointi täytyy maksaa ja sen jälkeen energiaa tulee maksutta.

Itse asiassa tänä keväänä ovat asiakkaat innostuneet niin kovasti aurinkoenergiasta, että moni tuotteista on ollut loppu maahantuojaltakin. Lisää kuitenkin tulee koko ajan.

Kysymys 2: Mitä annat neuvoksi kaupunkilaiselle pienen mittakaavan varautujalle?

Jo ihan sähkökatkojen varalta olisi hyvä, että kotona olisi ladattava varavirtalähde. Mitä enemmän kotona asuu väkeä ja mitä kriittisempää on saada laitteet pidettyä käyttökunnossa, sitä useampi varavirtalähde voisi olla tarpeen. Tietokoneen lataaminen on hankalampaa, sillä se kuluttaa virtaa vielä enemmän ja tarvitsee järeämpää varavirtaa.

Kysymys 3: Entä voisinko ladata varavirtalähteitä tai akkua auringolla?

Kyllä, ilman muuta. Mutta varmista, että aurinkokennon koko on riittävä. Mitä suurempi on aurinkopaneelin nimellisteho, sitä enemmän se tuottaa sinulle energiaa. Esimerkiksi siirrettävä ja kannettava aurinkopaneelisalkku on nimellisteholtaan 50W eli kymmenkertainen pieneen kämmenenkokoiseen paneeliin verrattuna. Tällaista ei kukaan tietysti kuljettele retkellä repussa, mutta mökillä sen voi mainiosti levittää sopivaan paikkaan ja mukana tulevat liitännät eri tyyppisiin akkuihin.

Siirrettävä ja kannettava aurinkopaneelisalkku - varaudu aurinkoenergialla
Kannettava aurinkopaneelisalkku 50 W

15 watin kokoontaitettava paneeli taas kulkee sitten mukana vaikka repussa. Muista kuitenkin, että sekin tarvitsee esteetöntä aurinkoa ladatakseen tehokkaasti. 

Kysymys 4: Entä jos haluan työskennellä mökillä, jossa sähköä ei ole tai jossa voi tulla sään takia helposti sähkökatkoja?

Aurinkopaneelit ovat totta kai ratkaisu sähköttömälle mökille. Ja oma tuulivoimala tuottaa sähköä pilvisenäkin päivänä, kun tuulee. Aurinkopaneeleja löytyy todella monessa eri koossa ja niillä saa rakennettua nykyisin hyvin kohtuuhintaisen järjestelmän, jolla voi käyttää monenlaisia sähkölaitteita.

Jos haluat varautua sähkökatkoihin mökillä, jossa normaalioloissa on sähköt, tämä latauskeskus on järeä ja luotettava. Ja mukana tulee myös led-valot.

Varaudu aurinkoenergialla - latauskeskus
Latauskeskus 50 watin aurinkopaneelilla

Kysymys 5: Entä voinko käyttää tietokonetta tuon latauskeskuksen tai varavirtalähteiden avulla?

Tietokone vie 60-90W, joten se vaatii järeämmän järjestelmän

  • aurinkopaneeli
  • lataussäädin
  • akku
  • invertteri

jotta järjestelmä jaksaa ladata eikä sähkö lopu kesken. Tällaisen järjestelmän voi rakentaa Saaristotekniikan tuotteilla. Suosittelen tähän kyllä siniaaltoinvertteriä, jotta tietokone saa tasaisesti virtaa.

Aurinkosähköllä toimivaan mökkiin kannattaa kuitenkin hankkia sähkölaitteet, jotka on suunniteltu käytettäviksi aurinkosähköllä. Esimerkiksi 100 litran solarjääkaappi vie vain keskimäärin 15-25 wattia, kun taas tietokone vie sen 60-90 wattia. 

Kysymys 6: Mikä tuote myy nyt kaikkein eniten?

Kesä on tuonut mökkiläiset verkkokauppaan ja väki varautuu myös näillä keveämmillä ja sirrettävillä paneeleilla ja siksi osa tuotteista on välillä myyty loppuun, mutta tämän vuoden ehdoton suosikkituote on aurinkoilmalämmitin. Yksi Solkungen-aurinkoilmalämmitin tuottaa noin 1000 kW edestä vuodessa lämpöä täysin ilmaiseksi!

Kysymys 7: Mikä on aurinkoilmalämmitin?

Se on kätevä pelkällä aurinkoenergialla toimiva lämmitin, joka lämmittää vaikkapa kellaritilaa, varastomökkiä tai kesämökkiä myös poissaollessasi. Lämmittimen aurinkokenno kerää lämpöä ja tuottaa itse tarvitsemansa energian, sähköä ei tarvita. Puhallin puhaltaa sisälle lämmintä ilmaa ja vähentää samalla kosteutta. Näitä ostetaan nyt todella paljon ihan jatkuvasti.

Kiitos haastattelusta, Niklas!

Yhteenvetoa aurinkoenergialla varautumisesta

Tässä artikkelissa käytiin läpi varavirtalähteitä eri tarkoituksiin sekä mahdollisuutta varautua myös aurinkoenergialla. On totta, että meillä Suomessa pimeään vuodenaikaan on lähes mahdotonta ladata varavirtalähteitä auringon avulla. Tai muitakaan laitteita. Kesä on kuitenkin pitkä ja usein myös aurinkoinen, joten kannattaa pohtia myös pientä energiaomavaraisuutta, jos siihen vain on mahdollisuus. Ja mökeillä tehdään etätöitä yhä enemmän. Haja-asutusalueilla sähköverkko on kaupunkia haavoittuvaisempi, joten vinkit ovat sitäkin arvokkaampia. Ja asuuhan meistä iso osa ihan ympärivuotisesti muualla kuin kaupungissa!

Jatkan omalla projektillani ja tavoitteeni tosiaan on, että lataisin työkännykkäni ja tablettini edes osan vuodesta taivaalta tulvivalla maksuttomalla energialla. Siitä on sitten hyvä jatkaa eteenpäin – ja varautua myös aurinkoenergialla.

Taina Norha - Oppila Oy:n kouluttaja

Taina Norha

Löydät myös Tainan ja puolisonsa Kirjallisia-kirjablogin sekä sen Instagram-tilin @kirjallisia 

Similar Posts